Huomasin pikkuhiljaa frettini olevan oikea apina. Ulkoillessa se päätti kiivetä puuhun, jossa käytiin sen jälkeen kiipeilemässä jatkossakin.
Talven myötä pojalle tuli lisää kiloja ja taas uusi asia tutkittavaksi, lumi! Sehän vasta ihana asia olikin! Autoin Frediä tekemään tunneleita lumeen, eikä se olisi tahtonut tulla sisälle ollenkaan.
Talven ja kilojen myötä tuli myös kiima. Urosfretin kiima tarkoittaa haisemista, merkkailua ja aggressiivisuutta. Ja sitä myös tuli! Jälkimmäistä ei niinkään, mutta turhautuessaan Freddie saattoi käyttää hampaitaan. Freddiellä oli pehmolelunalle, johon se purki ylimääräistä miesnergiaansa nylkyttämällä. Kiima myös tarkoitti sitä, että jo valmiiksi ulkoilua rakastava Freddie muodosti siihen nyt pakkomielteen. Ulos oli päästävä - koko ajan!
Vaikka kiloja tulikin, ketteryys säilyi yllättävän hyvin! Vanhempien luona kyläillessä portaiden edessä oli portti, jonka Freddie oppi nopeasti ylittämään.
On ihan ikävä noita kiima-ajan talvikiloja! Tämä ihana pötköpallo painoi parhaimmillaan 1910g.
Kun ikää oli tarpeeksi, Freddie sai hormoni-implantin. Muutaman viikon kuluessa se rauhoittui, merkkaamiset ja aggressiot vähenivät ja poika palautui ennalleen. Myös kilot karisivat, ikävä kyllä. Sitten tulikin jo kevät ja multa.
Ulkoiluinto pysyi entisestään, eikä Freddie mökkivisiitillä malttanut pysyä sisällä ollenkaan. Ulkona oli koko ajan kaikkea uutta ihanaa tutkittavaa! Välillä oli myös vähän jännää, kun piti oikein kunnolla pörhistää turkkia.
Freddie oppi kävelemään hihnassa kiltisti seuraten. Se on ymmärtänyt, että jos seuraa lenkittäjää, pääsee pidemmälle, kuin jos yrittää rimpuilla omille teilleen. Aika ajoin täytyi kuitenkin pysähtyä tutkimaan jokin kohta erityisen tarkasti.
Freddie sanoo moimoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti