Pääsin jälleen kerran todistamaan frettien apinointia ja joka paikkaan pääsemistä. Jos jonnekin on päästävä, keinot kyllä keksitään. Jos työpöydän tuoli on jäänyt laittamatta ihan pöytään kiinni, kohta on pari näätää hyppimässä läppärin päällä. Jos kaapin ovi on raollaan, siellä on kohta kaksi karvaista tutkijaa. Jos laukku unohtuu lattialle, siitä tulee uusi sänky, tai lelu.
Freddie pääsi ensimmäisenä talvenaan lipaston laatikkoon niin monta kertaa, että päätin tehdä homman herralle vähän helpommaksi ja otin yhden laatikon pois itsepäisen näädän tieltä.
Freddie opetti huonekaluille hyppimisen jalon taidon Morrikselle jo ensimmäisinä päivinä. (Kuten aiemmin jo kerroin)
Muutama päivä sitten olin viemässä pyyhkeitä kaappiin ja hämmästyksekseni löysin näätäkaksikon kömpelömmän yksilön kaapin korkeuksista nukkumassa. Ties minkä päähänpiston saattelemana Morris päätti tällä kertaa nukkua vähän korkeammalla. Miksei alemmat hyllyt kelvanneet? Kaappi oli tottakai kiinni, mutta siinä ei ole mitään lukitusta, joten se on helppo aukaista vähän raapimalla.
Tuli jälleen talvi, joka toi jälleen myös talvikilot. Molemmat näädät olivat paksussa kunnossa, mutta Morris vei ylivoimaisesti voiton. Painavimmillaan Morris oli 2025g, eli jonkin verran enemmän kuin Freddiellä viime talvena. Tänä talvena Freddie ei yltänyt samoihin painoihin hormoni-implantin vuoksi.
Myös Morris nautti ulkoilusta ja varsinkin lumesta. Morriksen kiima oli yhtä voimakas kuin Fredinkin. Morris oli koko ajan Fredin kimpussa ja toisen niska oli välillä arvilla. Kiimainen jätkä eristettiin kuukaudeksi vanhempieni hoitoon. Pojat näkivät viikonloppuisin, mutta se oli stressaavaa molemmin puolin. Kun Morriksella oli tarpeeksi ikää, niin sekin sai hormoni-implantin. Se ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä nopeasti kuin Fredillä.
Välillä oli kuitenkin päästävä lämmittelemään.
Kun hormoni-implantti vihdoin vaikutti, paino ja aggressiivisuus vähenivät ja pojat pääsivät jälleen nauttimaan toistensa seurasta. Keväällä kaikki oli jälleen normaalisti.
Niin siinä sitten kävi, ettei yksi näätä riittänyt. Pieni ja tumma vauva liittyi perheeseen. Morris, eli Pickpocket's New Moon, on The Twilight Saga-pentueesta. Jatkoin rokkiteemaa ja nimi vääntyykin tavallaan Morrisonista. Freddie oli mukana hakemassa kaveria ja kotimatka pojat tutustuivat jo samassa kantoboksissa.
Pieni tulokas painoi 714g, eli painoa oli enemmän kuin Fredillä kotiintulopäivänä. Pullea pentu! (Freddie oli vain 570g) Pidimme jaloittelutauon vanhempieni luona ennenkö päästiin kotiin asti.
Morris pyrki kovasti Freddien viereen nukkumaan, mutta vuoden yksin asuneena Freddie ei vielä huolinut pentua ihan viereen kiinni nukkumaan. Jos Morris ei jättänyt pientä hajurakoa, Freddie vaihtoi paikkaa.
Tällainen läheisyys oli alussa erittäin harvinaista.
Freddie opetti pennulle huonoja tapoja!
Vaikka ei vielä nukuttu vierekkäin, painimatseja oli jatkuvasti! Freddie leikki kiltisti, eikä ottanut tosissaan. Morris ei pelännyt haastaa isompaa kaveria! Morris oli myös erittäin äänekäs ja vinkui painimatsien aikana, vaikka olisi itse ollut voitolla.
Morris kasvoi nopeasti Fredistä ohi! Näädät alkoivat myös vihdoin nukkua yhdessä.
Freddie ja Morris olivat pentumiitissä tapaamassa sisaruksia ja muita frettejä. Morris tapasi muun muassa isänsä.
Kuten kuvasta näkyy, ei Freddie enää halunnut nukkua yksin, vaan mieluiten päällekäin. Pojista tuli parhaat kaverit!
Pienestä vauvasta olikin kasvamassa iso poika! Taidot kehittyivät ja Freddie alkoi keksiä keinot päästä jokaiselle pienen yksiön tasolle, minkä vain keksi. Uteliaana eläimenä kaikkialle on päästävä.
Huomasin pikkuhiljaa frettini olevan oikea apina. Ulkoillessa se päätti kiivetä puuhun, jossa käytiin sen jälkeen kiipeilemässä jatkossakin.
Talven myötä pojalle tuli lisää kiloja ja taas uusi asia tutkittavaksi, lumi! Sehän vasta ihana asia olikin! Autoin Frediä tekemään tunneleita lumeen, eikä se olisi tahtonut tulla sisälle ollenkaan.
Talven ja kilojen myötä tuli myös kiima. Urosfretin kiima tarkoittaa haisemista, merkkailua ja aggressiivisuutta. Ja sitä myös tuli! Jälkimmäistä ei niinkään, mutta turhautuessaan Freddie saattoi käyttää hampaitaan. Freddiellä oli pehmolelunalle, johon se purki ylimääräistä miesnergiaansa nylkyttämällä. Kiima myös tarkoitti sitä, että jo valmiiksi ulkoilua rakastava Freddie muodosti siihen nyt pakkomielteen. Ulos oli päästävä - koko ajan!
Vaikka kiloja tulikin, ketteryys säilyi yllättävän hyvin! Vanhempien luona kyläillessä portaiden edessä oli portti, jonka Freddie oppi nopeasti ylittämään.
On ihan ikävä noita kiima-ajan talvikiloja! Tämä ihana pötköpallo painoi parhaimmillaan 1910g.
Kun ikää oli tarpeeksi, Freddie sai hormoni-implantin. Muutaman viikon kuluessa se rauhoittui, merkkaamiset ja aggressiot vähenivät ja poika palautui ennalleen. Myös kilot karisivat, ikävä kyllä. Sitten tulikin jo kevät ja multa.
Ulkoiluinto pysyi entisestään, eikä Freddie mökkivisiitillä malttanut pysyä sisällä ollenkaan. Ulkona oli koko ajan kaikkea uutta ihanaa tutkittavaa! Välillä oli myös vähän jännää, kun piti oikein kunnolla pörhistää turkkia.
Freddie oppi kävelemään hihnassa kiltisti seuraten. Se on ymmärtänyt, että jos seuraa lenkittäjää, pääsee pidemmälle, kuin jos yrittää rimpuilla omille teilleen. Aika ajoin täytyi kuitenkin pysähtyä tutkimaan jokin kohta erityisen tarkasti.
Pieni peto sai heti kanaa purtavaksi, ja sehän maistui. Kotiintulopäivänä painoa oli 570g, josta se nousi kovaa vauhtia koko ajan.
Ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa häntä oli pidettävä pörröllä. Niin jännää oli! Alla olevasta videosta näkee kuitenkin, että leikkimisen kanssa ei ujosteltu alkuunkaan.
Vähän kasvettuaan, pääsi Freddie harjoittelemaan valjaissa ulkoilua. Valjaita ei edes huomattu, kun luonto vei kaiken huomion. Aluksi oltiin varovasti omassa pihassa, mutta myöhemmin Freddie pääsi metsään seikkailemaan.
Joka paikka piti tutkia ja joka koloon olisi pitänyt päästä. Välillä jokin pelästytti pienen, ja silloin tunsin terävien kynsien kapuavan jalkaani pitkin. Sylissä oli turvapaikka. Kun pientä alkoi väsyttää, syli oli myös hyvä paikka torkahtaa.
Ulkoilua harrastettiin erilaisissa paikoissa, eikä järvivettäkään pelätty. Nyt aikuisiällä Freddie ei vapaaehtoisesti kasta tassujaan järveen. Mudassakin oli kiva leikkiä ja se on edelleen Freddien lempipuuhaa. Sisätiloissa kukkamullat on vaarassa.
