Opinnäytetyön kuvauksissa (pari viikkoa takaperin) piti videon lisäksi räpsiä muutama kuvakin. Pojat ovat edelleen vanhempieni luona ja käyn huomenna taas vierailulla. :)
perjantai 5. lokakuuta 2012
lauantai 22. syyskuuta 2012
Muumihäkki
Ostin kankaat ja äiti ompeli ylihienot peitteet häkin tasoille! Kiitos äiti! Ehkä sitä pitäisi joskus opetella itsekin, vaikka tähän asti käsityöt eivät ole lukeutuneet taitoihini.
Tuo vihreä pesäkolo on samaan aikaan rumin ja näädille rakkain asia häkissä. Pitänee ostaa samanlainen, mutta erivärisenä. Ehkä saan tehtyä uuteen kauniimmat reunat oviaukkoon.
Ps. Pojat ovat vanhemmillani hoidossa, sillä olen (ainakin) loppuvuoden Virroilla koulussa viikot ja siellä oleva asunto oli frettiturvaton. Oli kaikille helpompi, että näädät saavat olla tutussa paikassa hoidossa, eikä tarvitse stressata poikien turvallisuudesta.
perjantai 17. elokuuta 2012
Vierailuja
Oltiin Emeliinalla kyläilemässä ja kuvasin samalla materiaalia kouluhommiin. Morris oli kauhuissaan muista näädistä, mutta Freddie otti vähän rennommin, vaikka välillä antoikin toisille selkään. Mestoilla oli myös hoitonäätiä, kuten Mantan Hatti!
Seuraavaksi kuvia myös Emeliinalta, mutta eri päivältä.
Hatti ja Freddie. Vähän erisävyiset pastellit. |
Hatti! |
Mollosilmähatti |
Seuraavaksi kuvia myös Emeliinalta, mutta eri päivältä.
Morris niskassa turvassa |
Morris pysyi tässä about 3 sekuntia, ennenkuin kiipesi turvaan syliin |
<3 |
<3 |
maanantai 13. elokuuta 2012
KesäPikNik 2012
Oli Kesäpiknik-frettinäyttely heinäkuun lopulla ja Freddie oli luokkansa paras. :)
Seuraavaksi kasa kuvia.
Seuraavaksi kasa kuvia.
Tapasin skunkkiherran! |
Ja neidin! |
Freddien uudet valjaat! Kiitos Emeliina <3 |
Uusi näätälajike |
Morriksen uudet valjaat! Kiitos Emeliina <3 |
Ja voittaja on..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)